Olemme luoneet kotoisan ilmapiirin, jossa joka vaiheessa on huomioitu ikäihmisten tarpeita, jotta

asuminen muualla kuin omassa kodissa oli mahdollisimman mukavaa ja miellyttävää. 

KEITÄ ME OLEMME?

Seniorikoti SÕPRUS perustajat huomasivat, 

että heidän tuttavapiiriin kuuluville ikäihmisille ei ollut Pärnun kaupungissa tarjolla paikkaa, jossa he voisivat huoletta eläkepäiviään viettää.

 

Tästä oli helppo tehdä päätös, että jos kerran sellaista paikkaa ei ole, se on perustettava.

AVAAMME  15.01.2019

ASUINTILAT

Seniorikoti SÕPRUS talossa on yhteensä 35 vuodepaikkaa: 7 yhden, 12 kahden hengen huonetta ja 2 sviittiä. Huoneet ovat valoisia ja klassiseen tyyliin sisustettuja. Keskikokoisen huoneen koko on 20 m², huoneeseen kuuluvat tilava pesutila ja parveke tai terassi. Asumiseen voi valita myöskin sviitin, jossa on em. tilojen lisäksi erillinen olohuone.


Kaikissa huoneissa on liikkumisesteisille henkilöille sopivat ja turvallisen ympäristön luovat varusteet (kaiteet, ei-liukkaat pinnat, kynnyksiä ei ole jne.). Erillisellä sopimuksella voi ottaa mukaan myös omia kalusteita ja muita sisustuselementtejä, jotka auttavat luomaan kodikkaan ilmapiirin.

YHTEISET TILAT

Koko talossa on tiloja, joissa voi viettää aikaa yhdessä tai vierailulle tulleiden perheenjäsenten kanssa. Kylmänä ja pimeänä vuodenaikana on mukavaa istua suljetulla terassilla tai viihtyisässä olohuoneessa, jossa on tv ja kotiteatterilaitteet. Kirjastossa voi käyttää tietokonetta ja internettiä sekä lainata kirjoja luettavaksi. Kotikeittiössä voi leipoa ja juhlia merkkipäiviä rakkaiden perheenjäsenten tai ystävien seurassa. Kahvilasta voi ostaa mukaan tuoretta kahvia ja leivonnaisia, mutta myös mm. erilaisia hygieniatarvikkeita.

LÄHIYMPÄRISTÖ

Seniorikotia ympäröi vehreä puisto: kävelypolut, suuret puut, penkit, kukkaistutukset sekä runsain määrin puhdasta ja raikasta meri-ilmaa. Halutessa voi lähteä 300 metrin päähän sijaitsevaan Pärnun rantaan, Endla-teatteriin, lähikahvilaan tai kylpylään.

VIERAILLE

Seniorikoti SÕPRUS asukkaiden vieraille tarjoamme edullista majoituspalvelua alkaen 30 euroa vuorokausi. Palvelu on käytettävissä, jos haluaa jäädä vierailulle pitemmäksi aikaa

Monenlaista toimintaa on tarjolla myös pikkulapsille: on oma leikkikenttä, leikkihuone, piirrettyjen kanavat sekä iso jääkaappi jäätelöineen.

TARJOAMME

  • Pätevä ja välittävä hoitohenkilökunta

  • Vuorokauden ympäri toimiva hälytysjärjestelmä

  • Tarvittaessa sairaanhoitajan konsultointi

  • Lääkkeiden ottamisen muistuttaminen, hoitokaavan seuraaminen

  • Mahdollisuus tilata pakattuja lääkkeitä

  • Siisti ympäristö

  • Aulassa päivän sanomalehdet

  • Kahvila palvelee joka päivä

  • Arkisin aamujumppa

  • Ateriat kolme kertaa päivässä; runsas buffet-tarjoilu

  • Lehden lukupalvelu ja keskustelut päivän aiheista

  • Tasokkaat elokuvat kolme kertaa viikossa

  • Tietokone ja internetnurkkaus sekä WiFi

  • Kirjasto

  • Jumalanpalvelus kerran kuukaudessa

  • Tarjoamme paikan päällä mahdollisuutta tarvittavien liikkumisen apuvälineiden vuokraamiseen

  • Mahdollisuus hankkia tarvittavia hygieniatarvikkeita

  • Perheen kanssa sovittuna laskutus ilman käteismaksuja

  • Kampaaja, käsien ja jalkojen hoito, kosmetologi – kaikki kauneudenhoitopalvelut ovat käytettävissä

  • Kotoisa elinympäristö, jossa on huomioitu iäkkäiden ihmisten tarpeet

  • Tilava talo ja yksityiset istumapaikat

  • Henkilökohtaisen pyykin peseminen kerran viikossa (tilauksesta useammin)

  • Asuintilojen siivous kerran viikossa (tilauksesta useammin)

  • Osallistuminen erilaisiin tapahtumiin (teatterivierailut, merkkipäivien juhliminen; huvimatkat jne.)

  • Kielten opetus

  • Tietokoneopetus 

  • Taidekerho

  • Kerran viikossa leivontaa

Pyydä lisätietoja numerosta +372 6450051, tervetuloa tutustumaan meidän tarjoamiin mahdollisuuksiin.

OTA YHTEYTTÄ

MTÜ eakatekodu SÕPRUS

Suvituse 7, Pärnu 80010, Viro

Puhelin: +372 6450051

Sähköposti: info@soprus.ee

  • Facebook Icon